”Verenperintö” on yksi monista Jussi Nykäsen teoksista Kaakon taidelainaamossa.
Teoksen tunnelma on salaperäinen; samaan aikaan hiljainen ja pysähtynyt mutta toisaalta taas ikään kuin odotuksesta jännitteinen. Vaikuttaa siltä, kuin parhaillaan tai pian olisi tapahtumaisillaan jotain suurta ja samaan aikaan hyvin tuttua, arkipäiväistä. Mielikuvitusta kutkuttava teos!
Verenperintö-teoksessa on yhdistelty kahta erilaista taidegrafiikan menetelmää sekä pastellia. Monotypialla toteutetuksi arvelen ainakin munankuoresta esiin pistävää putkiloa, kun taas maaston painojälki näyttää xerolitografialta. Mutta entäs se pastelli? Menetelmät sulautuvat toisiinsa saumattomasti ja niiden rajoja onkin mielenkiintoista yrittää löytää.
http://www.e-ktaidelainaamo.fi/category/taiteilija/nykanen-jussi/
Parhaillaan Taidekeskus Idässä on esillä Jussi Nykäsen näyttely ”Nahanluoja”. Näyttelyn päättymispäivänä eli tämän viikon lauantaina on mahdollista tavata taiteilijaa viimeisellä aukiolotunnilla. Siispä: tervetuloa taiteilijatapaamiseen Idässä lauantaina 17.10.2020, kello 13-14!